Pohjois-Makedonian kissahiihtoviikko ja hiihtopäivä Kreikassa!

Pohjois-Makedonian uusi kohde, Pelisterin kansallispuisto

Pelister, Laskettelumatkat Pohjois-Makedoniaan

Yksi kauden mielenkiintoisista uutuuksista on Pohjois-Makedonian kissahiihtoviikko. Aiemmin olemme hiihtäneet maan länsiosassa Shar-vuoristossa, mutta nyt suuntaamme ensimmäistä kertaa etelämmäs Pelisterin kansallispuistoon, aivan Kreikan rajan tuntumaan. Alueen sijainti tarjoaa mahdollisuuden hiihtää yhtenä päivänä viikon aikana myös Kreikan puolella. Retken päivä valitaan lumi- ja sääolosuhteiden perusteella viikon aikana.

Pelisterissä yhteistyökumppanimme on pieni, perheomisteinen yritys, joka on alueen ainoa kissahiihto-operaattori. Käytössä on maksimissaan kaksi lumikissaa, joten vuoristossa liikkuu samanaikaisesti hyvin vähän hiihtäjiä. Käytännössä tuntuu siltä kuin koko vuoristo olisi varattu vain omalle ryhmälle.

Majoitumme viihtyisässä Hotel Šumski Fenerissä, aivan Pelisterin kansallispuiston kupeessa. Päivien jälkeen hotellissa odottavat hyvä ruoka, rento tunnelma ja ansaittu lepo seuraavaa hiihtopäivää varten.

Päivän laskualue valitaan aina vallitsevien lumi- ja sääolosuhteiden mukaan. Hyvällä säällä hiihdetään avoimilla alppirinteillä, kun taas haastavammissa olosuhteissa suunnataan suojaisiin metsiin. Maasto on monipuolista, tarjolla on sekä vauhdikkaita, jyrkempiä yläosan linjoja että nautinnollisia 20–25 asteen rinteitä. Maastossa on mukavia muotoja ja oman laskulinjan voi valita laajalta alueelta.


Oppainasi tällä matkalla on suomalainen matkanjohtaja/opas ja paikalliset oppaat.

Pohjois-Makedonian kissahiihtoviikko ja hiihtopäivä Kreikassa!

Viikon ohjelma

Tällä matkalla on kuusi laskupäivää, sunnuntaista perjantaihin: viisi kissahiihtopäivää ja yksi rinnepäivä Kreikassa. Vierailu Kreikkaan suunnitellaan viikon aikana sään ja lumiolosuhteiden mukaan.

Viimeisen hiihtopäivän päätteeksi siirrymme Skopjeen, jossa syömme perinteisen makedonialaisen illallisen ja aamulla on lento Suomeen.

Halutessasi voit ostaa lentosi itse ja jäädä viettämään turistipäivää Skopjen kauniissa kaupungissa, ihmetellä kaupungin satoja patsaita, shoppailla vanhassa basaarissa tai kiivetä läheiselle Vodno-vuorelle ja lentää kotiin vasta myöhemmin.

Lennot ja maakuljetukset

Pohjois-Makedoniaan ja Skopjeen lennetään yhden välilaskun kautta. Skopjesta on noin kahden ja puolen tunnin ajomatka Sumski Feneri-hotelliin. Matka-aika voi pidentyä mikäli sää- ja lumiolosuhteet ovat haastavat.

Mikäli ostat lentosi itse, sovimme ajan milloin tapaamme Skopjen kentällä maakuljetuksia varten.

Passi ja viisumi

Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Pohjois-Makedoniaan.

Vaikeusaste

Osaat hiihtää vaihtelevissa lumi- ja maasto-olosuhteissa hoidettujen rinteiden ulkopuolella.

Varusteet

  • Välineet jotka mahdollistavat myös nousut lihasvoimin.
  • Lumiturvallisuusvälineet mikäli haluat käyttää omiasi, paketin hintaan kuitenkin sisältyy kaikki tarvittava.
  • Off-piste/vapaalaskuvakuutus.

Muuta

Matkat myydään toistaiseksi ilman lentoja. Tätä kirjoitettaessa heinäkuussa 2026, esimerkiksi Turkish Airlinesin lennot Skopjeen maksavat noin 300,00 €.


Hinta

2490 /osallistuja
Hinta on ilman lentoja. Mikäli matka ei osallistujien määrän vuoksi toteudu, tarjoamme vastaavaa matkapakettia uudelle ajankohdalle tai varausmaksun täysimääräistä palautusta.

Minimi osallistujamäärä 8.

Hintaan sisältyy

  • Lentokenttäkuljetukset
  • Majoitukset Sumski Feneri-hotellissa täysihoidolla (aamiainen, pakattu lounas & illallinen)
  • Viisi opastettua kissahiihtopäivää
  • Yksi laskupäivä Kreikassa
  • Lumiturvallisuusvälineet, paukkureppu, piippari ja sondi
  • Matkan hiilijalanjäljen kompensointi.

Hintaan ei sisälly

  • Suksikuljetukset lennolla
  • Alkoholijuomat hotellissa.

Majoitus

Majoituksenamme on Trnovossa sijaitseva kolmen tähden Sumski Feneri-hotelli. Hotellissa on kahden hengen huoneet omalla wc:llä, wifi ja ravintola/baari. Hotellissa on myös pieni spa-alue ja sauna! Aamiainen on buffet-tyylinen ja runsas.

Varaa tai kysy lisätietoja

Valitse viikko

Kerro mille matkalle haluat osallistua.

Haluatko varata matkan vai kysyä lisätietoja?

Tietoja käytetään asiakaspalveluun ja varauksen käsittelyyn. Lue lisää tietosuojaselosteesta.