Mitä on kissahiihto?
Tutustu Lumiversumin kauden 2023 - 2024 kissahiihtoreissuihin:
Yleistä
Lumiversumilla on suhteellisen paljon niin kutsuttuja kissahiihtomatkoja. Olen nähnyt monen kokeneenkin hiihtäjän höristelevän korviaan ja ihmettelevän ääneen että mitä ihmeen “kissahiihtoa”. Vaikka laji on jo yli 50 vuotta sitten kehitetty, niin varsinkaan Euroopassa monet ihmiset eivät sitä vielä tunne.
Kissahiihto on hoidettujen rinteiden ulkopuolella, jotakuinkin täysin luonnontilaisilla alueilla tapahtuvaa off-piste hiihtoa. Termi kissahiihto juontuu siitä, että hiihtäjät viedään ylös mäkien päälle syvässä lumessa kulkemiseen tarkoitetun telaketjutraktorin avulla. Nämä ovat aivan samoja laitteita kuin millä hiihtokeskukset huoltavat rinteitään, lumikissoja (englanniksi snowcat). Nämä telaketjujen avulla erinomaisesti hyvinkin syvässä lumessa etenevät kulkupelit pystyvät nousemaan jyrkkyydeltään jopa 35-40 asteisia rinteitä, tietenkin riippuen paljon olosuhteista.
Lumikissan päälle on asennettu yleensä alumiininen/metallinen matkustamokoppi, jossa hiihtäjät istuvat. Näitä koppeja on paljon erilaisia, koska ne tehdään usein erikseen tilaajan toivomusten mukaisesti. Useimmiten niihin mahtuu noin 12 henkeä. Tavanomainen kissahiihtoryhmä koostuu lumikissan kuljettajasta, kahdesta oppaasta (pääopas ja apuopas eli englanniksi tail guide) sekä n. 8 - 12 asiakkaasta.
Tässä mallissa sukset laitetaan sivulla olevaan laatikkoon.
Kissahiihdon historia, lyhyt oppimäärä
Kissahiihto sai alkunsa Pohjois-Amerikassa, lähinnä Bugaboos -vuoriston alueella, Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alkuvuosina. Näihin aikoihin kyseisellä alueella alettiin lennättämään hiihtäjiä ylös vuorille helikopterien avulla, näin syntyi helihiihto, joka on jo paljon tunnetumpi käsite monille ihmisille. Samoihin aikoihin keksittiin sitten käyttää telaketjutraktoreita samaan tarkoitukseen. Tämä oli kustannuksiltaan paljon edullisempi, mutta myös säiden kannalta varmempi tapa. Jo näiltä ajoilta juontuu sanonta “poor man’s heliskiing”, köyhän miehen helihiihto.
1970- ja 1980-luvuilla kissahiihdon suosio kasvoi pikku hiljaa, ennen kaikkea juuri Kanadassa missä on valtavat villit vuoristoalueet, jotka soveltuvat hyvin juuri tämän kaltaiseen toimintaan. Sen sijaan Euroopassa kissahiihto ei ole koskaan saavuttanut samanlaista suosiota kuin Pohjois-Amerikassa. Tämä johtuu todennäköisesti lähinnä siitä, että Euroopan vuoristoissa on tilaa huomattavasti paljon vähemmän kuin Pohjois-Amerikassa. Hiihtokeskukset ovat jo levittyneet joka puolelle eikä paljon tilaa vaativille lumikissafirmoille ole oikein paikkoja missä toimia.
Mutta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana kissahiihto on yleistynyt varsinkin Aasiassa ja Euroopan itäosissa.
Missä kissahiihtoa voi harrastaa?
Kuten tuossa ylempänä jo todetaan, kissahiihto syntyi Kanadassa, ja siellä sitä edelleenkin eniten harrastetaan. Brittiläisessä Kolumbiassa on parikymmentä eri firmaa jotka tarjoavat kissahiihtoa. Myös USA:ssa on useita kissahiihtofirmoja, mutta ne eivät yleisesti ottaen ole niin tunnettuja ja laadukkaita kuin Kanadassa.
Toinen alue, jossa kissahiihto on viime aikoina kasvanut voimakkaasti, on Aasia ja itäinen Eurooppa. Venäjä, Kazakstan, Georgia ja Balkanit maat, kuten Makedonia ja Kosovo, ovat nousevia kissahiihtomaita. Näissä maissa on laajoja vuoristoalueita, joissa tulee paljon lunta ja jotka soveltuvat erinomaisesti kissahiihdon harrastamiseen.
Tässä ollaan Siperiassa, Venäjällä marras-joulukuun vaihteessa. Valitettavasti sinne tuskin vähään aikaan palataan. Tässä koppimallissa sukset laitettiin takana olevaan telineeseen ja/tai sivulla olevaan laatikkoon.
Japanissa, jossa tunnetusti tulee paljon lunta ja jossa on vuoria vähän joka puolella, voisi kuvitella olevan paljonkin potentiaalia kissahiihtoon. Siellä on myös yksi erikoispiirre, jota ei ole oikeastaan missään muualla maailmassa. Nimittäin konkurssiin menneet hiihtokeskukset, joiden tyhjät rinteet voisivat toimia loistavasti kissaoperaattorin ylösmenoväylinä sekä myös laskulinjoina. Tällaisia yrittäjiä siellä jo muutamia onkin, mutta japanilaiseen tyyliin homma hoidetaan hieman erikoisella tavalla. Joissain paikoissa laskeminen on sallittu vain näillä vanhoilla rinteillä, ei niiden ulkopuolella. Eikä muutenkaan tätä potentiaalia ole osattu oikein käyttää hyväksi. Sen lisäksi hinnat ovat usein todella korkeita verrattuna siihen mitä rahalla vastineeksi saa. Näin ollen kannattaa todellakin tutustua tarkkaan siihen mitä hintaan sisältyy ja minkälaista hiihtoa tarjotaan, ennen kuin menee varaamaan kissahiihtopäivän tai -pari Japanissa!
Länsi-Euroopassa ja Pohjoismaissa kissahiihto on edelleen, ja varmaan tulee aina olemaan, hyvin pientä. Tarjontaa on vähän ja lainsäädäntö ja vuorten ruuhkaisuus tuskin tulee koskaan mahdollistamaan varteenotettavia kissahiihto-operaatioita näillä alueilla.
Minkälainen on tyypillinen kissahiihtopäivä?
Useimmiten kissahiihtoloma on 3-7 päivän mittainen pakettiloma, jossa hintaan sisältyy majoitukset hotellissa, ruoat sekä päivittäinen hiihto vuoristo-oppaiden opastuksessa. Yleensä hintaan sisältyy myös kuljetukset lentokentältä autoilla ja välillä lopuksi lumikissalla. Varsin usein kissahiihto-operaattoreiden hotellit sijaitsevat paikoissa, joihin ei autoilla pääse vaan loppumatka taitetaan lumikissalla.
Joissain paikoissa, lähinnä Pohjois-Amerikassa ja Japanissa on mahdollista mennä kissahiihtämään myös vain yhdeksi päiväksi. Mutta tällöin turvallisuusjuttuihin sekä muuhun säätöön menee sen verran aikaa, että itse hiihdon osuus jää usein hieman lyhyeksi.
Tässä lounastetaan Georgiassa, Kaukasus-vuorilla, n. 2800 metrin korkeudella.
Tavallisesti, usean päivän kissahiihtopaketeissa, päivä alkaa aamiaisella klo 7-8 aikoihin ja yleensä klo 9 aikoihin siirrytään lumikissaan, joka on parkkeerattuna suoraan hotellin edessä. Aamupäivän aikana hiihdetään yleensä n. 4-6 mäkeä ja sen jälkeen pysähdytään lounaalle. Useimmiten lounas syödään maastossa, mutta jos sää on todella kylmä ja huono ja päivän hiihtoalue on lähellä hotellia niin sitten voidaan tulla takaisin hotellille syömään.
Herkullinen georgialainen lounas auringon paisteessa keskellä koskemattomia puuterikenttiä, ei hullumpaa!
Lounaan jälkeen hiihdetään vielä yleensä toiset 4-6 mäkeä ja sen jälkeen päivä rupeaakin olemaan paketissa. Paluu hotellille tapahtuu useimmiten kissalla, mutta joskus on mahdollista hiihtää takaisin hotellin pihaan. Sauna, palju ja after-ski juomat takan ääressä (ja some-päivitykset!) odottavat jo.
Kissahiihdossa laskujen korkeuserot vaihtelevat tavallisesti 300 ja 500 metrin välillä ja päivässä normaali laskettava korkeusero vaihtelee 3 ja 4 kilometrin välillä. Nousut takaisin seuraavan laskun päälle kestävät useimmiten n. 20-30 minuuttia. Joskus jos mennään kauas hotellilta, niin aamulla ensimmäisessä nousussa saattaa mennä pidempään, jopa 45-60 minuuttia mutta tämä on varsin harvinaista. Ts. kyllähän helihiihdossa enemmän korkeuserometrejä päivässä hiihdetään, mutta on se toisaalta monta kertaa kalliimpaakin, ja tuottaa vielä moninkertaisesti enemmän haitallisia päästöjä kuin kissahiihto.
Kissahiihdossa on myös joitain huomattavia etuja verrattuna helihiihtoon. Nimittäin ensimmäisenä se, että koska kissahiihtoryhmällä (8-12 laskijaa), on käytössään sama lumikissa koko päivän. Tällöin on mahdollista jäädä kissaan lepäämään/lämmittelemään/korjaamaan varusteita samalla, kun kissa ajaa jälleen alas noutamaan hiihtäjiä. Tämä harvoin onnistuu helihiihdossa, koska yksi kopteri lennättää päivän aikana kahta tai kolmea ryhmää. Toinen tärkeä etu on se, että kun lunta tupruttaa taivaan täydeltä (ja lumihan on juuri silloin parasta ja keveintä) niin helikopteri pysyy maassa hotellin takapihalla ja porukka pelaa korttia. Lumikissa taas tykkää lumesta ja möyrii mielellään menemään metsäteillä ja puuteria korkkaavat hiihtäjät hymyilevät!
Lumikissassa sisällä on melkein aina lämmityslaitteet, joten harvoin kissahiihdossa tulee liian kylmä vaikka sää voi hyvinkin olla joskus melkoisen holotna, nuorille tiedoksi että tämä tarkoittaa kylmää! (varsinkin Siperiassa).
